sunnuntai 31. elokuuta 2014

Vink vink - mitäs pikkuvaimo?

Koska harrastan autojen koeajoja, käyn autokaupoissa keskimääräistä ihmistä ja varsinkin naista, useammin. Käyn autokaupoissa itse asiassa tosi paljon, ihan yhtenään. Siksi olen myös ikäänkuin kasvattanut itselleni jo "kuoren" etten enää niin hiilly tai hämmenny kohdatessani perinteistä autokauppiasta.

Mutta nyt kävi niin, että mielenrauhani järkkyi, 1 tapaus pahassa ja 2 tapaus hyvässä: näistä haluankin nyt kirjoittaa pari riviä. Normaalista poiketen menin autokauppaan mieheni kanssa (hauskaa että autojen koeajaja-perheessäkin on silloin tällöin ihan oma autonhankintatarve!). Noh, meidän perheessä mieheni ei todellakaan tarvitse raahata tai vongata minua mukaansa :)

1. tapaus
Menimme autoliikkeeseen, jossa myyjien pikkukopperot sijaitsevat ikäänkuin ½ kerrosta autoja korkeammalla: keskellä hallia on portaat joista myyjät laskeutuvat autojen ja asiakkaiden äärelle - jos laskeutuvat.

Saavuimme halliin ja kiertelimme mielestäni jo aika pitkään, ja aika lähellä ko. portaita. Silmäilin vaivihkaa yläorrelle jossa miesmyyjät tuijjottivat tärkeän näköisinä tietokoneitaan: olimme ainoat asiakkaat. No huoh...

Lopulta yksi autokauppias nousi tuolistaan ja käveli huom! kolmannelle portaalle (ylhäältä lukien) ja nojaillen porraskaiteeseen, mieheni saatua häneen katsekontaktin alhaalta, huikkasi selkeästi miehelleni "hyvät päivät". Jäin oikein uteliaisuuttani seuraamaan tilannetta, mitä nyt tapahtuu: pysähdyin mieheni taakse ja katselin automyyjää, joka jatkoi kysyen jälleen selkeästi mieheltäni, mitä tällä mahtoi olla mielessä? Mieheni kuvaillessa autontarvettaan, myyjä lopulta raukeasti suuntasi katseensa myös minun suuntaani, sanoen/muodostaen suullaan täysin äänettömästi sanan "moi" ja iskien minulle silmää!

No hyvää päivää sentään! Myyjä kuunteli mieheni kuvausta ja päätteli lopuksi, että "no katselkaa nyt vaikka aluksi ihan rauhassa ja jos tarviitte apua, tulkaa pyytämään". Sitten hän kapusi kolme porrastaan takaisin koppiinsa.

Me läksimme pois, minä etunenässä. Että sillälailla...

Tapaus 2

Heti perään menimme toiseen autokauppaan: siellä oli autonäyttely joka pitkästä aikaa tuntuikin ihan joltain tapahtumalta. Parkkeerausta ohjasivat järjestysmiehet, musiikki soi ja arpajaistuloksia kuulutettiin iloisesti: "Ville voitti sateenvarjon, onkohan Ville täällä paikalla? Jaa, varmaan on koeajamassa upeaa uutta ..."  Reippaat nauravaiset naiset tarjoilivat yleisölle grillimakkaraa ja mehua. Aurinko pilkisti pilven takaa ja moinsa nyyhkäissyt automies alkoi häipyä mielestäni.

Menimme uusien autojen halliin. Tunnelma oli hieno: myyjät reippaita ja ystävällisiä, suhteellisen paljon ihmisiä... Katselin ympärilleni ja ihmettelin mikä tässä on oikeasti niin outoa: täällä on nyt jotain joka tekee tunnelmasta erityisen kivan, mutta mitä?? Kääntyilin joka suuntaan. Noh, autokaupassa oli kahvilana vallan upea lounge-alue: kysyin myyjältä blondikysymyksen, osoittaen sormella aluetta "mikä-toi-on?" Hänen (mies) silmät alkoivat loistaa kun hän selitti miten paljon he ovat panostaneet siihen! Se on launtsi-alue jossa voi rentoutua ja ottaa hyvää kahvia jos tarvitsee odotella autoa huollosta tai muuta, eikö olekin hieno, tykkäätkö, mekun tykätään siitä, se on niin hieno...." No hyvänen aika sentään, sehän todellakin ON hieno. Kun mieheni kierteli autoja silmäillen, päätin "koeajaa" tämän launtsin: kävelin superpaksulle matolle, napsautin kahvikoneesta itselleni tupla-espresson: istuin kahvini kanssa ylelliselle pyörivälle nahkanojatuolille. Verhot hiljensivät autonäyttelymusiikin kuulumaan vain kaukaa, takkatulet rätisivät ihanasti, himmeät kattovalot olivat kauniit ja rentouttavat. Kyllä: tämä koeajo oli ihanan asiakaskokemus! Suosittelen!

Poislähtiessämme käännyin vielä kerran ovella ympäri: jotain outoa täällä kuitenkin lisäksi on, joka tekee tunnelman. Ei se ollut pelkkä lounge... Kunnes tajusin mistä oli kyse! Hallin kaikissa upeissa uusissa autoissa oli VALOT päällä!! Ne loistivat upeina ja autot hehkuivat: mikä mieletön idea! En usko että monikaan sitä tajusi, mutta se kyllä tuntui! Miettikääpä ihmiset (ja te muutkin autokauppiaat!) mikä idea, iso vaikutus mutta ilmainen toteuttaa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti